What’s going on? – vaihtariterveisiä Jenkeistä

Yksi mun parhaimmista päivistä: päivä, jolloin saavuin Renoon 31.7.2014 Nick, minä ja Sidney.

 

Olen vaihdossa Reno-nimisessä kaupungissa Jenkeissä. Osavaltio on Nevada mutta Reno on siis tosi lähellä Californian rajaa. Tulin tänne heinäkuun lopulla ja takaisinpaluu tulee olemaan 28.6. Perheeseeni kuuluvat host-veli (-97) kaksossiskot (-93) ja molemmat vanhemmat. En olisi voinut pyytää parempaa isäntäperhettä. Siskojen nimet on Erika ja Sidney. Kumpikaan ei enää asu kotona, joten heidän kanssaan olen vain, jos he tulevat kylään ja sitten esimerkiksi lomilla. Host-veljeni nimi on Nick, ja hänellä on ollut todella suuri vaikutus elämääni – varmaankin yksi parhaista kavereistani. Host-äidin nimi on Jennifer ja host-isän on Brian, ja he ovat todella samanlaisia ja tosi mukavia. Kaikki viisi perheessäni laskettelevat ja vanhemmat pyöräilevät noin 100 mailia viikossa (n. 160 km).

Kuva perheen ja kahden kaverin kevätlomalta Sea Ranchista. (takarivi) Host-isä, mä, Nate, Sam, Nick ja Grandpa. (eturivi) Host-äiti ja Grandma.

 

Koulu alkoi elokuun puolessavälissä ja minulla samantien alkoi futis. Pelasin maalivahtina Reno High Schoolin ykkösjoukkueessa. Kausi ei mennyt mitenkään erikoisesti, tultiin neljänneksi kaiken kaikkiaan. Koulusta ei ole paljoa kerrottavaa, ainakin on helpompaa kuin Suomessa. Läksyjä tulee joka päivä, mutta en tee töitä koulun eteen juurikaan ja silti keskiarvo on 3.5 (asteikolla 0-4). Talven aikana en pelannut mitään lajia paitsi laskettelin ja golfasin huvikseni. Päätin kuitenkin mennä try outteihin golfia varten ja pääsin joukkueeseen. Nyt olen numero 4 koko joukkueen 25 pelaajasta.

Jos pitäisi kertoa kolmesta parhaasta muistosta täältä aloittaisin varmasti kertomalla Promista. Prom tarkoittaa melko virallisia tanssiaisia täällä. Prom on vähän vastaava kuin vanhat siellä, mutta ilman oikeaa tanssimista. Yleensä pojat kysyvät jotain tyttöä promiin, joten minäkin kysyin. Kendall sanoi yes ja me mentiin siis yhdessä. Yleensä kaikki kokoontuu porukkaan, jossa mennään ja meidän porukassa oli noin viisitoista nuorta, kaikki minun tai Kendallin hyviä kavereita. Aloitettiin ilta kaverin talolla ottamalla kuvia ja sitten jatkettiin syömään yhteen melko sivistyneeseen ravintolaan ja sieltä jatkettiin itse tanssiaisiin. Amerikkalainen prom oli aivan mahtava ja sieltä mentiin kaverin luo jatkoille.

​Mun Prom Date ja mä ennen promia, joka kaikille varmaan on tuttu jenkkileffoista. Aivan mahtava ilta kaiken kaikkiaan. 18.4.2015.

 

Toinen muisto olisi varmaan uudenvuoden festari Snow Globe, joka pidettiin Lake Tahoen alueella. Musiikki oli pääasiassa elektronista esimerkiksi Skrillex ja Zedd oli siellä. Menin sinne norjalaisen vaihtarikaverini kanssa. Koko festarin ajan ilma oli jäätävän kylmä ja meininki oli erilainen kuin suomifestareilla (vähän huonompi, jos minulta kysytään). Mutta kaiken kaikkiaan illat oli ikimuistoisia.  Kolmanneksi hienoimmaksi muistoksi sanoisin varmaan koko reissun Sea Ranchiin (Pohjois-Californiassa). Menin sinne siis perheen, isovanhempien ja kahden tosi hyvän kaverin kanssa. Ainoa ongelma siellä on se, ettei siellä voi käyttää puhelinta juuri ollenkaan (ei minkäänlaista yhteyttä). Pääasiassa päivät menivät golfia pelaillen, auringossa chillaillen tai surffailun parissa. Kaikki perhelomat tähän asti ovat olleet aivan mahtavia pääasiassa siksi, että minulla on varmaan paras host-perhe, mitä kukaan voi pyytää.

Tässä on mun host-sisarukset ja me ollaan Lake Tahoen alueella. 13.8.2014 (Vasemmalta) Erika, Nick, mä ja Sidney

 

Jos joku siellä Suomessa miettii, pitäisikö joskus mennä vaihtoon: MENE! Tämä vuosi on ollut paras vuosi elämästä ja tekisin sen uudestaan, jos voisin. Vaihtarina oppii tuntemaan niin monta mahtavaa ihmistä, ympäri maailmaa.

Juuso Ketola

Vaihtariterveisiä Sveitsistä

Moi kaikki elisenvaaralaiset!

Aika on vierähtänyt ihan hirveän nopeasti, nyt eletään jo huhtikuuta ja kevät on ainakin Sveitsissä pitkällä. Tuntuu oudolta ajatella, että olen ollut täällä jo elokuun puolesta välistä asti ja kohta olen takaisin Suomessa. Onneksi jäljellä on vielä muutama kuukausi, joista aionkin nauttia täysillä.

Vuoden aikana olen ehtinyt kokemaan ja näkemään niin paljon uusia, hienoja, uskomattomia, mutta myös ikäviä kokemuksia tai tunteita. Olen kasvanut ihmisenä paljon vuoden aikana ja itsenäistynyt aivan valtavasti. Meille vaihtareille aina varoiteltiin, että vaihtovuosi on elämän paras vuosii, muttei todellakaan se helpoin. Itse olen onneksi säästynyt suurilta ongelmilta, mistä voin olla hyvin iloinen.

Isäntäperheeni on aivan täydellinen. Isäntäperheeseeni kuuluvat vanhemmat, kolme veljeä sekä sisko, jotka ovat kaikki vanhempia kuin minä. Perheen koko ei siis muuttunut yhtään, mutta siskon saaminen oli uusi ja positiivinen juttu. Toiseksi vanhin host-veljeni sekä host-siskoni ovat olleet vaihdossa myös YFU:n kautta, joten he ymmärtävät, miltä tuntuu olla vaihtarina. Host-vanhempani ovat molemmat sairaanhoitajia. Asun noin 20 000 asukkaan kaupungissa nimeltä Bulle (lausutaan byl) Fribourgin kantonissa. Vaikka Fribourgin kantoni on kaksikielinen eli ranskan- ja saksan kielinen, Bullessa onneksi vain hyvin pieni vähemmistö saksankielisiä, joten ranskalla pärjää hyvin. Bulle sijaitsee vähän alle tunnin automatkan päästä Bernistä ja Genevenjärven rannalle on matkaa noin puolisen tuntia. Fribourgin kantonin alueella, jossa siis Bullen sijaitsee, ei ole varsinaisesti alppeja vaan niitä kutsutaan esi-Alpeiksi. Tunnetuin nähtävyys Bullen lähellä on Gruyèresin keskiaikainen kylä, jossa käy vuosittain noin miljoona turistia. Myös samanniminen tahkojuusto on täältä alueelta kotoisin.

Koulujärjestelmä Sveitsissä on hyvin erilainen. Lukio kestää Fribourgin kantonissa neljä vuotta ja on hyvin samanlainen kuin peruskoulu Suomessa. Kaikki paitsi liikunta ja yksi valinnaisaine on saman luokan kanssa. Toisaalta tämä on hyvin positiivinen juttu, sillä luokkahenki kasvaa sekä oman luokan oppii tuntemaan todella hyvin. Lukiossani on kuitenkin 1100 oppilasta, jolloin olisi myös mukava, että olisi enemmän tunteja muidenkin oppilaiden kanssa, jotta oppisi tuntemaan enemmän erilaisia ihmisiä. Onneksi oma luokkani on todella kiva ja pieni, joten olen oppinut tuntemaan kaikki todella hyvin kuluneen vuoden aikana. Luokassani on vain neljätoista oppilasta, minä ja brasilialainen vaihtari mukaan lukien. Luokallani on muuten kuusi maahanmuuttajaa, eli melkein puolet. Alussa tämä tuntui hieman jännältä, sillä Elisenvaaran lukiossa ei ole varmaan ketään, jolla olisi edes kaksoikansalaisuus?

Kielitaitoni on parantunut ihan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Olin opiskellut valinnaisaineena yläasteella ranskaa kaksi vuotta ja lukiossa kaksi kurssia. Vaikka luulin pärjääväni alussa tällä jollakin tavalla, oli se loppujen lopuksi ihan hirveän hankalaa. Syksyn alussa minun oli rehellisesti sanottuna välillä vaikea kysyä todella helppoja perusasioita. Nykyään pystyn jo helposti katsomaan televisiota, lukemaan sanomalehtiä ja keskustelemaan monipuolisesti. Voinkin todeta, että hyvä englannin kielen taito on auttanut paljon kielen oppimisessa. Englannin kielessä, jota puhutaan nykypäivänä (ja varsinkin brittienglannissa) on todella paljon sanoja, jotka on lainattu ranskasta tai toisinpäin. Olen jostain lukenut, että 50 prosenttia nykypäivän englannin sanastosta on ranskalaista alkuperää. Suomen kieleenkin on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä ja varsinkin vaikeammat sekä sivistyssanat muistuttavat usein suomea. Vaikka ranskaa sanotaan aina todella vaikeaksi kieleksi oppia, mahdotonta se ei ole, mikäli vain jaksaa yrittää.

Harvoja huonoja puolia on se, ettei vapaa-aikaa tunnu juuri jäävän arkisin. Sveitsissä koulupäivät ovat paljon pidempiä Suomeen verrattuna, esimerkiksi maanantaista keskiviikkoon koulu alkaa kahdeksalta ja loppuu viideltä. Onneksi asun aivan koulun lähellä, joten matkoihin ei mene aikaa. Tunnen kuitenkin yhden ruotsalaisvaihtarin, jonka täytyy matkustaa päivittäin kaksi tuntia yhteen suuntaan ensin autolla, sitten bussilla ja lopuksi vielä junalla! Omalle kohdalleni on sentään käynyt hyvä tuuri ja koulumatka on viisi minuuttia kävellen. Läksyt vievät myös runsaasti aikaa, melkein kaksinkertaisen ajan kuin Suomessa. Olen myös harrastanut runsaasti liikuntaa, sillä olosuhteet ovat siihen todella hyvät ja toisaalta välttääkseni pelättyjä vaihtarikiloja. Viikonloppuisin vietän yleensä paljon aikaa isäntäperheeni kanssa. Olemme vuoden aikana esimerkiksi matkustaneet aika paljon ranskankielisessä Sveitsissä, talvella laskettelemassa lähes joka viikonloppu tai sitten ihan vain ollen yhdessä koko perheen kanssa kotona. Asun nykyään ihan Bullen keskustan lähellä, joten viikonloppuisin on helppo lähteä kaupungille kavereiden iltaisin. Olen myös matkustanut paljon junalla nähden Sveitsiä muiden vaihtareiden kanssa. Junaliikenne täällä toimii todella hyvin ja niillä pääsee kaikkialle ja nopeasti, tätäkin asiaa tulen varmasti ensi vuonna kaipaamaan.

Suosikkipaikakseni täällä Sveitsissä on tullut ehdottomasti Geneve ja sen jälkeen kotikaupunkini Bulle. Olen ehtinyt käymään jo lähes kaikissa tunnetuissa kaupungeissa ja turistikohteissa vuoden aikana, kuten Zürichissä, Montreux’ssa, Luzernissa, Bernissä, Lausannessa, Genevessä, Luganossa sekä Zermattissa.

Varsinaista kulttuurishokkia minulle ei onneksi tullut vuoden alussa. Sveitsi on maana kuitenkin hyvin samanlainen kuin Suomi ja ihmiset samanlaisia, aluksi sulkeutuneita, mutta ajan kanssa ystäviä. Ruokavalio poikkeeaa vain siten, että juustoja (hyvin stereotyyppistä eikö?) syödään paljon ja samoin suklaata. Maana Sveitsi on hyvin vakaa sekä turvallinen ja aika lailla sellainen, kuin oletinkin.

Loppuun vielä haluan sanoa kaikille, jotka vähänkin miettivät vaihtoon lähtemistä: toteuttakaa se! Kokemuksena vaihtovuosi on kuitenkin jokaisen kohdalla erilainen ja unohtumaton.

Paljon terveisiä kaikille, sekä onnea viimeiseen jaksoon!

Eero Haapanen

Mitä Abimiehelle kuuluu nyt?

Monet varmasti elisenvaaran koulun ja lukion puolella miettivät, mitä tapahtui abimiehelle penkkareiden jälkeen. Jotkut ovat saattaneet nähdä vilahduksen entisestä abimiehestä koulun aulassa tai käytävillä kirjoituspäivinä. Useimmat eivät kuitenkaan ole päässeet kurkistamaan kulissien taakse ja tutkimaan asiaa pintaa syvemmälle. Miten entinen abimies viettää aikaansa nyt? Miten hän pitää itsensä kunnossa? Onko jotakin, mitä me emme hänestä tiedä? Minä rohkenin ottaa asiasta selvää ja piipahdin Ville Paunan päämajassa kahvilla.

Ville Pauna, 19, Aura, entinen abimies, istuu kotonaan keittiönsä pöydän ääressä ja hörppii kahvia tyytyväisesti myhäillen. Mikäköhän mahtaa olla syynä Villen helpottuneeseen olemukseen? Lopulta hän paljastaa helpotuksensa syyn: kaikista ylioppilaskirjoituksista hän tulee pääsemään läpi kirkkaasti ja kaikki kurssit on kasassa (Villen mukaan 76 kurssia).

Nyt Villellä kuten monella muulla abiturientilla alkoi kesäloma. Mitä Ville sitten tekee nyt huomattavasti lisääntyneenä vapaa-aikanaan?

– Vapaa-aikanani olen pyrkinyt hakemaan töitä, että postille olen hakenut nyt ainakin, paljastaa Ville.

Lisäksi Ville paljastaa pelaavansa pleikkaria ja urheilevansa. Pleikkarilla Ville kertoo pelaavansa mieluiten ”Call of Duty: Advanced Warfare” sekä ”Battlefield: Hardline” –pelejä. Urheilu hänellä jakautuu kotitreeneihin, sekä kavereiden kanssa urheiluun.

Ville esittelee hänen mielestään nerokasta muotoilua ps4 ohjaimessa.

 

Ville Pauna käynnistelee Fifa15 -peliä playstation 4 -pelikonsolilla.

– Kotona treenaan peruskyykyt, vatsat, punnerrukset ja niin edelleen, kertoo Ville.

– Kotitreenien lisäksi pelaan kaveriporukassa sählyä.

Abimiehen hymy ei hyydy, vaikka kyseessä olisikin raskaat treenit.

Lisäksi Ville kertoo tekevänsä kodin juoksevia hommia, kuten tiskausta, pyykinpesua ja imurointia. Tulevaisuuden suunnitelmiakin mieheltä löytyy.

– Tulevaisuuden haaveena olisi päästä opiskelemaan palo- ja pelastuslaitokseen, eli minusta tulisi palomies, Ville kertoo. Sosionomikoulutukseen hain myös ja menenkin Turkuun pääsykokeisiin sitä varten, Ville kertoo. Ennen kouluja ex-abimiestä odottaa kuitenkin vielä armeijan harmaat, joihin hän astuu heinäkuussa Säkylässä.

– Muistelen kaiholla abimiesaikojani, mutta minun oli aika jatkaa matkaa, tokaisee Ville ja huokaisee syvään. Jatkajan valintaa en kadu kyllä hetkeäkään, Ville lisää. Trikoita tulee ehkä eniten ikävä, mutta maissi oli jo vähän käytetty, naurahtaa Ville. Nyt käännämme katseet tulevaan ja odotamme mielenkiinnolla, millaista jälkeä nykyinen abimies jättää abimiesten värikkäisiin historiankirjoihin. Pysyykö trikoot ja maissi edelleen perinteenä, vai tuleeko hän muuttamaan perinteitä? Se jää nähtäväksi.

Nyt abimies keskittyy lukemaan tärkeämpiä teoksia, kuin koulukirjat.

-Tuomas Pakkonen

Ykkösluokkalaisten ajatuksia kuluneesta vuodesta

Itse muistan yläasteella ajatelleeni kauhulla lukioon menoa. Yläasteen tuttu ja turvallinen lukujärjestys vaihtuisi valinnaisiin aineisiin ja satunnaisten kokeiden tilalle tulisi hermojaraastavat koeviikot. Kolmivuotinen uurastus päättyisi jatko-elämän määrittäviin kokeisiin, jotka olisi läpäistävä, jotta ylioppineen lakista saattaisi edes haaveilla.

Tämä ”uurastus” on kuitenkin antanut aikaa miettiä, mitä oikeasti tulevaisuudelta haluaa, ja voisinkin nyt ylioppilaskirjoitukset kirjoittaneena sanoa, että olen aika varma, mitä seuraavaksi haluan tehdä.

Halusin tietä,ä onko vuoden opiskelleilla ykkösillä samankaltaisia ajatuksia.

Haastateltavina olivat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat Johanna Tammi ja Tytti Eskola.

Onko ensimmäinen vuosi lukiossa vastannut odotuksiasi?

J&T: Lukiossa on ollut hieman helpompaa kuin luulimme. Tunnit kuluvat yllättävän nopeasti ja vapaatunneilla on aikaa lukea läksyjä. Koulukyydit kulkevat hyvin.

Kuinka pitkä on koulumatkasi?

J: 7km, mutta bussilla kuljettuna lähes 20km.

T: 25km, ja bussin kiertelyistä Riihikoskella matkaa kertyy n. 40km

Minkä lukutekniikan koet itsellesi tehokkaimmaksi?

J: Omat muistiinpanot ja miellekarttojen laatiminen.

T: Alleviivaukset kirjasta sekä muistiinpanot.

Onko hyvien arvosanojen saaminen ollut vaikeampaa kuin yläasteella?

J&T: Tietyissä aineissa kyllä, etenkin matematiikassa ja englannissa. Englannissa siksi, että opeteltava alue ja sanasto on niin laaja.

Miten luet koeviikkoa varten?

J: Kertaan kurssin aikana jo läpikäydyt kappaleet.

T: Hieman ennen koeviikkoa luen kirjaa läpi ja koeviikolla teen viimeiset alleviivaukset. Läksyt olisi toki hyvä lukea ajallaan, mutta aina ei jaksa.

Lempiaineesi lukiossa?

J: Historia. Venäjän kieli kiinnostaa myös ja valitsin sitä valinnaisena.

T: Varmaankin terveystieto ja liikunta. Valinnaisena luen saksaa.

Mitä aineita suunnittelet kirjoittavaksi ylioppilaskirjoituksissa?

J: Biologian, fysiikan, kemian, matematiikan, englannin, ruotsin, äidinkielen ja ehkä myös venäjän.

T: Pakollisena englannin, ruotsin, äidinkielen ja terveystiedon. Lisäksi matematiikan ja biologian.

Mitä asioita muuttaisit koulussasi?

J&T: Koulun viihtyvyyttä voisi lisätä. Lisää sohvia luokkien lähettyville, luokkiin lisää väriä esim. värikkäät seinät, parempi lämmitys-  ja ilmastointijärjestelmä, homeongelma pois sekä siiven remontointi.

Onko sinulla odotuksia tai toiveita seuraaville vuosille?

J&T: Kakkosvuodesta tulee varmasti haastava mutta täytyy toivoa, että numerot pysyisivät samalla tasolla. Kirjoitukset vähän kauhistuttaa.

 Mitä olet suunnitellut tekeväsi lukion jälkeen?

J: Haluaisin lääketieteelliseen opiskelemaan.

T: Luokanopettajan tai aineenopettajan ammatti kiinnostavat.

Tytti ja Johanna läksyihin uppoutuneina.

Iida Eskola

Viikossa kirjailijaksi

Kävelen ulos terminaalista. Toivon käveleväni ulos terminaalista. En ole varma, kävelenkö ulos terminaalista, koska lentokenttä on iso, enkä ole ihan varma missä suunnassa ulko-ovet ovat. Kävelen joka tapauksessa jostakin jonnekin ja löydän kuin löydänkin kolme taksikuskia, jotka heiluttelevat pirteästi pieniä kylttejä, joissa lukee “Biskops Arnö”. Minun taksikuskini hymyilee ja nyökkäilee minulle iloisesti seuraavat 20 minuuttia, kun odotamme muiden nuorten lentojen laskeutuvan. Pian istun taksissa kolmen hermostuneesti kikattavan färsaarelaisen kanssa ja matkaan kohti Biskops Arnötä, eli Ruotsissa sijaitsevaa pohjoismaista kansanopistoa, jossa pidetään kuuden päivän pituinen “Författarskolan for unga”. Minä en tiedä koko kirjailijakoulusta mitään, ja takapenkiltä kuuluvasta hysteerisestä yhteislaulusta päättelen, että färsaarelaisetkaan eivät tiedä.

Alla ihop. Taka-alalla vasemmassa laidassa poseeraavat opettajat.

Tutustumassa Biskopsekeniin, eli puuhun, jossa on kuulemma hyvä kirjoittaa ja kiipeillä. Kuvassa testataan jälkimmäistä.

Puolentoista tunnin päästä löydän itseni juomasta ekomaitoa kansanopiston ruokalassa. Vierustoverini tivaavat innokkaasti minun maatani ja nimeäni ja tavaavat omiaan. “My name is Rsfrgs!” sanoo vieressäni istuva tyttö (tai siltä se ainakin kuulostaa) ja minä teeskentelen painavani nimen muistiin. Kurssilla on kolmisenkymmentä 15-18-vuotiasta osallistujaa, muutama jokaisesta Pohjoismaasta, ja seitsemän eri kieltä sekoittuvat ruokalassa iloiseksi solinaksi. Lounaan jälkeen meidät esitellään kurssin opettajille, eli jokaiselta kielialueelta tuleville kirjailijoille ja runoilijoille. Tämän jälkeen meidät kierrätetään saarta ympäri ja minä yritän samalla selittää ruotsalaiselle tytölle ruotsiksi Täällä pohjan tähden alla -trilogian juonta. Tyttö ei taida ymmärtää, mutta se ei haittaa.

Kirjastossa oli paljon kirjoja, joiden selkämyksessä oli vihreä ympyrä kertomassa siitä, että kyseisen kirjan kirjailija on Biskops Arnön entinen opiskelija.

Seuraavana aamuna heräämme kaikki kahdeksalta ja syömme varmasti ainakin kuuden tähden aamupalan. Yhdeksältä kurssi alkaa toden teolla, kun kokoonnumme luokkahuoneeseen kuuntelemaan oppituntia aiheesta “scene”. Seuraavat viisi päivää koostuvat jokainen opettajien pitämistä oppitunneista, luovan kirjoittamisen harjoituksista, vapaa-ajasta, uimisesta, syömisestä, iltaohjelmista ja mahtavan omalaatuisesta seurasta. Koko kurssin ajan saamme nauttia täysin ilmaisesta täysylläpidosta, ympäri vuorokauden auki olevasta kirjastosta ja melkein naurettavan idyllisistä ja kauniista maisemista. Minun ikkunani takana lentää vuoroin lintuja ja perhosia, ja peltoja ja puita on joka paikassa.

Kurssin opettajat kertoivat, miksi he kirjoittavat.

Vaikka Pohjoismaiden välillä olevat eroavaisuudet ovat aika pieniä, niistä löytyi silti paljon ihasteltavaa koko viikoksi. Islantilaiset esimerkiksi ihmettelivät haltioissaan Ruotsissa olevien puiden määrää ja kokoa, ja pelkäsivät kaikkia ötököitä, jotka olivat kuulemma valtavan paljon isompia kuin Islannissa. Isot etanat ja sienet olivat norjalaisen tytön mielestä hulvattomia ja oikea tukholmalainen ei-netissä-oleva H&M sai islantilaiset suunniltaan riemusta. Kurssin ainut grönlantilainen tunnisteli luukorujen alkuperäeläimiä ja teki runoja metsästyksestä (tai niin hän ainakin tulkkasi, kukaan muu paitsi Grönlannista tuleva opettaja ei ymmärtänyt sanaakaan,) ja saunassa käydessämme tottumattomat kyselivät jatkuvasti “Is this really healthy?” ja miettivät missä asteessa pitää lähteä pois, ettei veri ala kiehua.

Maggie, Alda ja Elli esittämässä keskittynyttä ryhmärunoutta.

Saimme kurssilla kirjoittaa runoja ja novelleja omilla kielillämme, ja viimeisenä päivänä luimme niitä toisillemme ja saimme rakentavaa palautetta. Teimme paljon ryhmätöitä sekä kieli- että sekaryhmissä ja esitimme niitä iltaisin isossa ja hienossa maalaiskeittiössä, jonka takan reunalla monen pohjoismaisen kirjailijan uhottiin istuneen lukemassa tekstejään. Kahden ensimmäisen päivän alkukauhun hälvettyä loppuviikko oli kuin satua ja unelmaa, eikä kotiinlähtö tuntunut yhtään hauskalta. Oli outoa, että suurinta osaa tapaamistani ihmisistä en enää todennäköisesti tapaisi. Lauantai-aamulla kello 5.45 pelottavan kohtelias ja iloinen taksikuski kaapi minut ja minun matkalaukkuni mukaansa ja kohta olin jo koneessa ja kotona. Opin ihan hirveästi, ja koko mahtava viikko tuntuu vieläkin epätodelliselta. Olo on kiitollinen ja innostunut!

Biskops Arnön pohjoismaisuutta henkivä etupiha ja ensimmäisen päivän perinteikäs tutustumisleikki.

Kirjailijakouluun voivat taas ensi vuonna hakea kaikki 15-18-vuotiaat kirjoittamisesta kiinnostuneet pohjoismaalaiset. Tämän vuoden esite: http://www.pohjola-norden.fi/filebank/3712-kirjailijakoulu_nuorille_2014_suomi.pdf

Elli Pellonperä 3.A

kuvat Rakel Helmsdal ja Elli pellonperä

Mitä heistä tuli? – Jarkko Onnela

Entisiä Elisenvaaran lukion oppilaita esittelevässä Mitä heistä tuli? -juttusarjassa on tällä kertaa esittelyssä Elisenvaaran lukion opo Jarkko Onnela.

 

1. Milloin opiskelit Elisenvaaran lukiossa?

1984-1987

 

2. Hauskin muistosi oppitunneilta?

Hauskin muisto on se, kun historian opettaja putosi tuolilta. Se on myös samalla pelottavin muisto.

 

3. Mitä kaipaat lukioajoilta?

Kavereita. Osa lähti lukion jälkeen niin kauas, että ei olla sen jälkeen nähty.

 

4. Mitä olisi lukiossa pitänyt tehdä toisin?

Olisi pitänyt opiskella enemmän matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa ja yrittää ymmärtää niitä. Luovutin liian helposti.

 

5. Mistä lukiossa opituista asioista on ollut eniten hyötyä opiskelussa/elämässä?

Siitä, että oppi opiskelemaan. Opiskelutekniikka ja asioiden hallinta.

 

6. Mitä suunnitelmia tulevaisuuden suhteen sinulla oli abina?

Ei ollut suunnitelmia. En tiennyt mitä tekisin isona.

 

7. Missä ja mitä olet tähän mennessä opiskellut?

Historianopettajaksi Turun yliopistossa 1990-luvulla. Jyväskylässä opoksi 2007.

 

8. Mitä sinusta lopulta tuli?

Opo, vaikka en niin olisi uskonut. Ei ollut unelma-ammattini.

 

9. Mitä töitä olet tehnyt lukion jälkeen? Oletko ollut työttömänä?

Luokanopettajan töitä, työskennellyt pankissa, opettajan sijaisena olen opettanut kaikkea muuta paitsi kotitaloutta. En ole ollut työttömänä.

 

10. Miten ja missä asut nykyään?

Rivitalossa Kumilassa.

 

11. Tämänhetkisen elämäsi TOP5-asiaa (tässä tapauksessa TOP3)?

Itsensä kehittäminen, toisten arvostaminen ja terveys.

 

12. Minkä neuvon antaisit lukiolaisille Elisenvaaraan?

Ota vastuu itsestäsi. Kukaan muu ei voi rakentaa elämääsi, kuin sinä itse.

 

Kristiina

 

Mitä heistä tuli? – Aino Pullinen

Juttusarja ”Mitä heistä tuli?” kertoo entisistä Elisenvaaran lukiolaisista. Ensimmäinen haastateltavamme on Aino Pullinen.

1. Milloin opiskelit Elisenvaaran lukiossa?

Vuosina 2008-2011. (Äkkiä näköjään unohtuu, piti tarkistaa todistuksesta.)

2. Hauskin muistosi oppitunneilta?

Hauskin! Onpas vaikea, lukio oli niin hupaista aikaa. Varmaankin kuitenkin Hannu Velmala kokonaisuudessaan. Sotshin olympilaisetkin palauttivat mieleen Cheburashkan ja lukion matematiikan tunnit. Yksi hauska yksittäinen muisto on myös se, kun abivuonna amiksessa silloin opiskeleva poikaystäväni oli kerran äidinkielentunnillamme  toisessa rivissä koko tunnin ja Anu ei huomannut mitään. Sulautui sinne pelaamaan kännykällä selvästi hyvin.

3. Mitä kaipaat lukioajoilta?

Lukiosta kaipaan kouluruokaa: ilmaista ja hyvää! Nyt kun pitää itse maksaa omat ruuat, osaa arvostaa asioita, joiden erinomaisuutta ei lukioaikoina tajunnutkaan. Lukio-opetuksesta kaipaan sitä, että opettajat pitivät huolta opintojen etenemisestä (läksyt yms.). Yliopistossa pitää pitää itse huolta, että opiskelee, pääsee tenteistä läpi ja etenee opinnoissa. Lukioajoilta ehdottomasti eniten kaipaan kuitenkin kaikkia lukioaikaisia kavereita, joita tulee nähtyä aivan liian harvoin nyt, kun asustelen täällä Suomen Mansessa ja suurin osa kavereista muutti Turun suuntaan.

4. Mitä olisi lukiossa pitänyt tehdä toisin?

Ömöm. Olisi voinut lukea enemmän psykaa ja ottaa liikuntaa valinnaiseksi lisää. Toisaalta, niitä kursseja kertyi minulle muutenkin tarpeeksi, joten ehkä en oikeastaan muuttaisi mitään.

5. Mistä lukiossa opituista asioista on ollut eniten hyötyä opiskeluissa/elämässä?

Periaatteessa minun kannaltani fysiikasta ja kemiasta, mutta melkein vain pääsykokeiden takia. Pääsykokeiden jälkeen lääkiksessä niitä tarvitsee kuitenkin aivan minimaalisesti. Biologiastakin oli tietysti hyötyä. Yhteiskuntaopista, psykologiasta ja englannista koen olleen eniten hyötyä muuten elämässä.

6. Mitä suunnitelmia tulevaisuuden suhteen sinulla oli abina?

Abivuoden alussa tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä ihan auki. Vähän kaikki kiinnosti, mutta en oikein tiennyt, mikä eniten. Olin kuitenkin opiskellut lukiossa pitkää matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa, joten aloin kallistua luonnontieteiden puoleen, vaikka humanistisetkin aineet kiehtoivat. Abivuoden marraskuussa (?) sain peruutuspaikan TLKS:n Kandivalmennuksen valmennuskurssille. Ylioppilaskirjoitusten ja valmennuskurssin aikana ja silloista lääkiksen pääsykoekirjaa, Galenosta, lueskellassa into lääkikseen pääsystä alkoi kasvaa yhä suuremmaksi.

7. Missä ja mitä olet tähän mennessä opiskellut?

Ovet eivät ensimmäisellä kerralla lääkikseen avautuneet, joten ensimmäisenä vuotena lukion jälkeen opiskelin Turun yliopistossa kemiaa. Toisella kerralla kuitenkin tärppäsi ja nyt opiskelen Tampereen yliopiston lääketieteen yksikössä toista vuotta.

8. Mitä sinusta lopulta tuli?

Medisiinari, tämän vuoden keväällä minusta tulee kandi ja, toivottavasti, neljän ja puolen vuoden päästä lääketieteen lisensiaatti.

9. Mitä töitä olet tehnyt lukion jälkeen? Oletko ollut työttömänä?

Pääosin lukion jälkeen olen ollut vain kesätöissä. Ensimmäisenä kesänä Pöytyän Osuuspankissa kesäapulaisena ja viime kesänä Tampereella vanhainkodissa (tai siis tehostetun palveluasumisen yksikössä) lähihoitajan sijaisena. Tänä syksynä olen myös alkanut tekemään satunnaisia sijaisuuksia Mehiläisessä vastaanottosihteerin hommissa ja niitä on tarkoitus myös seuraava kesä tehdä.

10. Miten ja missä asut nykyään?

Tampereella: kaksiossa Kalevassa avokin kanssa.

11. Tämänhetkisen elämäsi TOP5-asiaa?

1. Henkka 2. opiskelu (opiskelupaikka, opiskelukaverit, yhteishenki, opiskelijatapahtumat) 3. kaverit, sukulaiset 4. kivojen tulevaisuuden asioiden suunnittelu  5. työt (opiskelijalle lisätienesti on aina tarpeen, vaikka opintorahaa korotetaankin elokuussa huimat 1,3 %)

12. Minkä neuvon antaisit lukiolaisille Elisenvaaraan?

Älkää stressatko liikaa (ylioppilaskirjoitukset, pääsykokeet…). Kaikki yleensä kuitenkin lutviutuu. Itseäni aluksi kauhistutti, kun haluamani opiskelupaikka ei auennut ensimmäisellä kerralla. ”Välivuoteni” kemialla oli kuitenkin loppujen lopuksi aivan mahtava vuosi myös. Nyt en missään nimessä vaihtaisi pois ihania muistoja, kokemuksia ja kavereita, joita siltäkin vuodelta sain. Sain myös kätevästi välivuoden opinnot luettua sivuaineopinnoikseni.

Elina

Terveiset Brasiliasta Elluvaaraan

ELVIS-LEHTI PYYSI LUKIOSTAMME TÄNÄ VUONNA VAIHTO-OPPILAAKSI LÄHTENEILTÄ KEVÄISTÄ TERVEHDYSTÄ JA TILANNERAPORTTIA OMASTA VAIHTARIVUODESTAAN. TÄSSÄ ENSIMMÄISENÄ HEIDI HUTTUSEN KIRJOITTAMAT TERVEISET BRASILIASTA:

Heippa elluvaaralaiset!

Aika täällä vain lentää siivillä! Olen ollut nyt reilut 7 kuukautta täällä rapakon takana ja siinä seitsemässä kuukaudessa on tapahtunut varmaan enemmän asioita kuin mun koko elämän aikana. Olen rakentanut uuden elämän, saanut kolme uutta perhettä, monia uusia ystäviä ja oppinut kokonaan uuden kielen, portugalin. Marraskuussa vaihdoin toiseen  perheeseen, jossa on kolme poikaa. Tosin kaksi heistä on nyt vaihdossa Kanadassa ja Ranskassa, joten yhden 18-vuotiaan veljen kanssa olen täällä asustellut nyt. Muistan täysin sen päivän kun muutin tänne ja ensi viikolla koittaisi taas muutto viimeiseen perheeseen, jonka jälkeen suuntana Suomi?? Muutossa mua pelottaa eniten noiden tavaroiden pakkaaminen. Esimerkiksi tänne saapuessa minulla oli viidet kengät ja nyt niitä on ainakin 17 paria… Täällä muuttaessa vain tungen kamat muovipussiin ja heitän auton takaluukkuun, mutta Suomeen lähtiessä se pakkaus ei onnistu ihan samalla tavalla. Mun nykyinen hostmama on jo ihan stressin partaalla, miten tulen ikinä pääsemään Suomeen näiden tavaroiden kanssa.

Joulukuun alotin mukavasti tappelemalla rehtorini kanssa, pääsisinkö jo viettelemään kesälomaa, kun muut oppilaat jäävät tekemään kokeita. Lopulta sain aloittaa kesäloman joulukuun ekana päivänä ja kouluun jouduin palamaan kaksi viikkoa sitten eli reilut pari kuukautta tuli lomailtua täällä auringon alla. Aurinko ja lämpökin vihdoin saapuivat tänne, mutta nyt pikku hiljaa tänne syksy ja talvi alkavat taas tehdä tuloaan. Lämpöä oli joka päivä reilut 35 astetta ja aurinko paistoi, joten hiki vain valui, vaikka olisi istunut paikallaan tuulettimen alla tekemättä mitään. Ainakin kuukauden vietin rannoilla makoillen ja juhlien. Kesäloma oli parasta aikaa täällä: portugalin taitoni kehittyi paljon, pidin hauskaa kavereiden kanssa ja sain ihanan rusketuksen! Ekan perheen kanssa käväistiin Rio de Janeirossa, jossa vietin 18-vuotissynttärini. Lopulta rannoilta ja matkoilta piti palata takaisin Curitibaan, jossa alkoi arki ja rusketus haihtui. Tykkäsinkö? En.

Eli ihan normaalia arkea täälläkin elellään – kavereita, koulua ja taistelua vaihtarikiloja vastaan. Olen vain niin onnellinen täällä. Vaikka olisikin niitä huonoja päiviä, niin sitten vain mietin, että ”Hei c’moon mä oon nyt Brasseissa, älä nyt murehdi turhia!” Huonojen päivien iskiessä vaihtarikaverit auttavat! Me vaihtarit ollaan kuin yhtä suurta perhettä, koska kaikki ymmärretään toisiamme sataprosenttisesti, sillä eletään ihan samanlaisissa tilanteissa. He ovat ehdottomasti parhaita kavereitani täällä. Elämä täällä kylläkin on vähän liiankin rentoa, kun ei ole huolta mistään ja… noh koulussa en koko vuonna ole tehnyt yhtikäs mitään, joten ensi syksynä iskee karu totuus vastaan, kun palaan lukion penkille.

KirjoItin hetki sitten mun blogiin jutun tämänhetkisistä fiiliksistäni, jotka siis vaihtelevat ihan koko ajan, mutta tässä nyt pätkä sieltä:

”Aika monista vaihtariblogeista oon nyt lukenu ja kavereiden kanssa puhunu tästä aiheesta. Eli aina vaihtareille sanotaan, että ekat 6kk on vaikeeta ja sen jälkee loppuaikana et ees ehi tyyliin ajatella Suomea ja kaikki menee hyvin. Mulla on kyllä ihan toisinpäin. Ekalla puoliskolla ei kauheesti tullu ikävöityy Suomea tai ees ajateltua ja eikä ois kauheest napannu skypetelläkkään kotiin.-Helmikuussa kuitenki jotain tapahtu. Välillä ollu sellanen olo, että miksen ottanu lentoa jo siihen kesäkuun alkuun kotiin? Ja ajatellu Suomea tosi paljon. Wanhat oli kova paikka, mut nyt myös kavereilla jo ajokortit?! Miten? Ne lukee siellä nyt ylppäreihin ja stressaa niitä. Mulla elämän suurimpia ongelmia tällä hetkellä on, että avaanko äitin lähettämän tutti frutti-pussin nyt vai säästänkö? Ai miten niin tunnen oloni täällä välillä niin vauvaks ku kaverit Suomessa elää nyt sitä aikaa mistä ollaan aina haaveiltu: auto ja 18-vuotiaana olo. Sitten yrittää miettiä, että millanen mä nyt olisin siellä lukemassa ylppäreihin jos olisinki jäänyt? Tiiän vaa, että oisin meijän lukio kaveriporukan eka kellä auto ja joutuisin aina kuskaamaan niitä ja hakemaan juomia, haha. Mutta oikeesti en vaa pysty kuvittelemaan itteäni siellä enää. Vaikka täällä oiskin vauvaolo niin oikeesti oon kasvanu tosi paljon henkisesti, mitä ei ois varmana tapahtunu Suomessa tänä 7 kuukautena niin paljoa. Oisin edelleen se sama Heidi. Eli viime aikoina oon puhunu Suomeen useemmin ja skypettelyistä Suomeen kelle vaan on tullu ihanii hetkiä ku näkee taas kaikkia rakkaita. Oon myös kattonu suomalaisii leffoja ja kattonu jääkiekkoa ja ollu niin ylpeä suomalainen. Oon haaveillu saunasta, reissumiehestä, valion 2% raejuustosta ja shoppailusta Suomessa ♥  Lähtöön on nyt tasan 140 päivää eli 220 päivää oon jo ollu?! Mutta tiedän tohon 140 päivään tulee mahtumaan niin monia kyyneleitä surusta, ilosta, jäähyväisiä, naurua ja vaikka mitä. Joidenki kanssa meillä on ollut jo itkuhetkiä ku tajuttiin, että osa lähtee jo kesäkuun alussa. Mun paraskaveri lähtee jo kesäkuun alussa eli hänellä alle 100 päivää enää. Teille sata päivää saattaa kuulostaa pitkälle, mutta se aika sujahtaa iha hetkessä. Mun omaan lähtöön liittyen fiilikset vaihtelee iha koko ajan, välillä on jo et oispa jo heinäkuu ku haluun jo kotiin. Sillon ku ekan kerran mulla oli tollasii fiiliksiä, että jo odotin kotiin menoa ni olin, että ooks mä nyt jotenki huono vaihtari vai miks tällänen olo? Mut sit oon puhunu muiden kanssa ja monilla samoja fiiliksiä. Alku oli uutta ja hienoo, mut nykyään tää on ihan tavallista normaalia elämää täälläkin. Toisena päivänä saattaa taas olla olo ettei haluis koskaan palata Suomeen. Suomesta lähtiessä tiesin palaavani ja näkeväni ne ihmiset taas. Täältä lähtiessä, en tiedä millon tuun palaamaan ja osaa ihmisistä en tuu enää ikinä näkemään. Tällä hetkellä en haluis jättää näitä ihmisiä tänne, mutta kuitenki odotan ku kuuta nousevaa hetkeä ku laskeudutaa helsinki-vantaalle tai Weekendiä, jonne hommattii just liput kavereiden kanssa! Eli elämä täällä edelleen yhtä vuoristorataa!”

Vaihtareita aina verrataan raskaana oleviin naisiin, koska… noh mielialat heittelevät ihan koko ajan. Kuitenkin nyt vain nautin täysin siemauksin tästä brassielämästä täällä ja kavereista ja pidän hauskaa! Lisää mun tekemisiä voi lueskella blogistani heidimns.blogspot.com  Mutta nyt mun pitääkin kiiruhtaa bussiin, että pääsen viettämään iltaa kavereiden kanssa, joten terkkuja sinne Suomeen ja tsemppiä ylppäreihin! Ja tulevat vaihtarit sieltä nauttikaa Suomesta ja älkää tehkö mitään ennakko-odotuksia tai mitään haavelinnoja vaihtovuodesta vaan lähtekää avoimin mielin niin siten saatte varmasti kaiken irti tästä!

Beijos,  Heidi

ps. Sori, en osaa enää kirjottaa kirjoittaa kirjakieltä! (Anu-ope vähän kaunisteli tekstiä Elvikseen sopivaksi…)

Erilainen vuosi Brasiliassa

Nella Kuisman lisäksi Elisenvaaran lukiosta on tällä hetkellä vaihdossa 17-vuotias yläneläinen Heidi Huttunen. Heidi lähti heinäkuun lopussa Brasiliaan, Curitibaan, jossa asuu hänen lisäkseen noin 2 miljoonaa asukasta. Vuoden aikana Heidi asuu kolmessa eri isäntäperheessä. Jotta pitkäaikainen haave vaihtovuodesta onnistui, Heidin täytyi tehdä monenlaista. Hänen piti esimerkiksi täyttää monia papereita, hakea viisumia, ottaa rokotuksia ja tietysti pakata tavaroita. Nämä tehtävät eivät olleet esteenä luonteeltaan iloiselle ja pirteälle Heidille, joka on haaveillut vaihtovuodesta jo monta vuotta.

Jo 8-luokalla Heidi alkoi lukea vaihtariblogeja ja esitteitä, sillä hänellä oli suuri halu oppia uutta kieltä ja kulttuuria, sekä nähdä maailmaa. Ajatus täysin erilaisesta elämästä houkutteli. Ennen vaihtoon lähtöä Heidi tiesi Brasiliasta aika vähän.

– Tiesin, että siellä puhutaan portugalia ja oletin, että Brasiliassa on aika kuuma. Ensivaikutelmani Brasiliasta oli hyvä. Koulussa minut otettiin loistavasti vastaan, sillä monet oppilaat tulivat juttelemaan ja halusivat esitellä koulua. Englantia suurin osa paikallisista puhuu huonosti, joten kieli onkin osoittautunut varmaankin suurimmaksi ongelmaksi. Minulta kysytään usein mistä päin olen kotoisin, kun puhun brasilialaisten kanssa portugalia, Heidi kertoo.

Suomalaiset vaihto-oppilaat viettivät aluksi yhdessä muutaman päivän Sao Paulossa.

Tällä hetkellä Curitibassa on todella kuuma, vaikka se on Brasilian kylmin kaupunki. Heidi päivittelee, että päivän aikana tulee helposti käytyä kolmekin kertaa suihkussa. Hän kertoo jo tuntevansa olonsa kotoisaksi, vaikka tuntee koti-ikävää välillä.

– Koti-ikävän yllättäessä isäntäperhe lohduttaa minua ja läheisille kavereille puhuminen helpottaa oloa. Myös suomalaisen musiikin kuunteleminen piristää. Suomen perheeseen olen yhteydessä viikoittain ja kaikkein läheisimpiin ystäviin päivittäin. Tällä hetkellä ikävöin varmaankin eniten suomalaista raejuustoa ja rahkaa. Ajatus Suomeen palaamisesta ei houkuttele minua kovinkaan paljon, mutta välillä tulee sellainen olo, että voisi olla kivaa viettää päivä Suomessa ja nähdä tuttuja, Heidi pohtii.

Hänen mielestään brasilialaiset ovat paljon avoimempia kuin suomalaiset ja he tulevat helposti juttelemaan täysin tuntemattomille. Heidi kuvailee brasilialaisten elämänasennetta positiivisemmaksi kuin suomalaisten. Monista varakkaista kodeista löytyy kodinhoitaja, joka hoitaa esimerkiksi ruuanlaiton ja pyykin pesemisen.

– Mielestäni Brasilian huonoja puolia on, että vessapaperit heitetään käytön jälkeen roskikseen eikä vessanpyttyyn. Tämä ällöttää minua vieläkin. Täällä on todella suuret tuloerot, joten köyhiä slummeja löytyy aika paljon. Ruoka on halpaa, mutta tuontitavarat ovat kalliita. Koulutus on huonompaa kuin Suomessa. Täällä olen oppinut arvostamaan Suomen ilmaista ja hyvätasoista koulutusta, Heidi paljastaa.

Liikuntatunnin riemua koulussa

Heidi kertoo, että paikalliset luulevat, että Suomessa on koko ajan lunta ja hirvittävän kylmä. Ruoka eroaa suuresti suomalaisesta ruuasta. Heidi haluaisi, että Suomestakin ruokahyllyltä löytyisi hänelle maistuvia riisipapuja. Myös rannat voisi hänen mukaansa tuoda Suomeen. Rantojen lisäksi Heidi tykkää viettää aikaansa keskustassa ja Patio batel -ostarilla. Viikonloppuisin hän suuntaa yleensä kavereidensa kanssa ostareille tai pois kaupungista rannoille tai puistoihin. Koulussa oppilaat käyttävät koulupukua, mikä ei erityisemmin ole Huttusen mieleen. Hänestä on kuitenkin kivaa, että kouluun ei tarvitse laittautua.

Heidi suosittelee vaihtoon lähtemistä ja Rotareita kaikille. Parhaita kokemuksia hänen mukaansa on ollut jalkapallopelin katsominen ja Rotex-järjestön järjestämät tapahtumat. Rio de Janeiron matkaa Heidi odottaa todella innokkaasti.

HEIDI HUTTUSEN MONIPUOLISTA VAIHTARIBLOGIA VOI LUKEA OSOITTEESSA:  http://heidimns.blogspot.fi/

Kaisa

Rohkea veto Venäjälle

Muutama elisenvaaralainen on aikojen saatossa uskaltautunut lähtemään vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Yksi heistä on 17-vuotias riihikoskelainen Nella Kuisma, joka lähti elokuussa Krasnodariin, Etelä-Venäjälle.  Päätös lähteä vaihto-oppilaaksi oli pitkän ja vaikean harkinnan tulos.  Suomeen jäisi paljon, mitä ikävöidä: perhe, ystävät ja normaali arki sekä kaikki se tuttu ja turvallinen. Nellan kiinnostus vieraita kulttuureita ja kieliä kohtaan voitti  lopulta ja kesällä 2012 hän haki vaihto-oppilaaksi.  Nellan tuntevat kuvaavat häntä sanoilla sporttinen, ahkera, tunnollinen koululainen ja lämminsydäminen.  Varmasti monella on  Suomessa jo ikävä Nellaa ja hänen luonteenpiirteitään. On kuitenkin hienoa, että jollain on rohkeutta kokeilla uutta avoimin mielin.

– Ajattelin, että nyt täytyy seikkailla kun on vielä nuori. Vaihtovuosi on kuitenkin jotain, mitä ei voi oikein toteuttaa myöhemmin elämässä, Nella itse kertoo.

Vaihtoinnostuksen saaneena Nellan ei ollut vaikea valita mieluisaa maata.  Vaikka asiaa tulikin mietittyä monesta näkökulmasta, niin loppujen loppuksi päätös oli kuitenkin helppo. Nella mietti asiaa taloudelliselta kannalta  ja omien kokemusten kautta. Venäläisen ystävyyskoulumme ansiosta Nella oli käynyt Venäjällä myös ennen vaihtoon lähtöään. Ystävyyskoulutoiminnasta hänellä on pelkästään hyviä muistoja.  Vaihtovuoden hinnat vaihtelevat suuresti maakohtaisesti.

– Vaihtovuoden hinta Venäjälle oli minulle paljon realistisempi tavoite kuin esimerkiksi vaihtovuosi Amerikassa, Nella kertoo. Pinnalla oli myös suuri halu oppia venäjää, josta saattaisi olla hyötyä myöhemmässä elämässä.  Ennen matkalle lähtöä Nella on ehtinyt kartuttaa venäjän kielen taitoaan kouluopiskeluissa kolme vuotta. Kun itse päätös oli tehty, aika kului madellen. Vuoden aikana Nella hoiti käytännön asioita matkaan liittyen. Hän kertoo myös ottaneensa paljon kuvia Suomesta isäntäperheelle ja tuleville ystävilleen näytettäväksi.

– Etenkin kuvia salibandysta olen saanut näyttää moneen kertaan, kun sitä lajia ei ainakaan täällä etelässä tunneta, Nella sanoo.  Viimeisinä päivinä ennen lähtöä Nella tunsi perhosia vatsassaan. Niinä päivinä hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa ystäviensä ja sukulaistensa seurassa.  Vaikka lähtöpäivänä ajatus oli epätodellinen ja jännittävä, itse  päätös lähteä ei ole vielä kaduttanut. Koti-ikävä kuitenkin vaivaa varsinkin vaikeina hetkinä. Ikävästä pääsee  yli ajattelemalla Venäjän hyviä puolia. Hyviksi puoliksi  Nella luettelee ainakin  kohteliaisuuden toisia kohtaan, vanhusten kunnioittamisen ja auttamisen , vieraanvaraisuuden ja julkisen liikenteen edullisuuden.

Nellan uusi koti Venäjällä

Nellalle venäläinen kulttuuri ei tullut täysin shokkina, vaikka se suuresti Suomesta poikkeaakin.

– Erityisesti kielen kanssa minulla on ollut ongelmia, sillä täällä ei yleisesti ottaen puhuta kovin hyvää englantia, Nella selittää. Kielimuurin vuoksi Nella on joutunut käyttämään paljon venäjää ja oppinut siinä samalla pakostakin valtavasti uutta sanavarastoa. Vaikka Nella pitääkin venäläisestä ruuasta, niin silti ruisleipä, salmiakki, purkka ja suomalainen kotiruoka maistuisivat mieluusti. Ruuan lisäksi Nella kaipaa Suomesta tuttuja pikkuasioita, kuten sähköhammasharjaa, koulupuvuttomuutta ja luontoa. Joskus Nella toivoo, että hänellä olisi suomalaista juttuseuraa, jotta  keskustelukumppani ymmärtäisi hänet täysin.

Nella koulupuvussaan. Pukua käytetään Venäjällä tiettyinä päivinä, ei aina.

Vaihtoon lähtemistä Nella suosittelee lämpimästi. Mitä aikaisemmin vaihtoon hakee, sitä suuremmalla varmuudella pääsee juuri sinne maahan, mihin haluaa, vaikkakin kaikkia kohdemaita kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti. Tietoa vaihtovuodesta kannattaa hakea netistä ja tiedotustilaisuuksista, joita järjestetään ympäri Suomen. Myös vanhoilta vaihto-oppilailta löytyy hyviä vinkkejä ja paljon omia kokemuksia, joista he kertovat mielellään.

– Minultakin saa kysyä mitä vain. Vastaan kaikkeen parhaani mukaan, Nella sanoo.

Laivaa katsomassa Mustanmeren rannalla.

Vaikka aina asiat eivät suju halutulla tavalla ja joskus tulee huonoja hetkiä, niin uutta ei kannata pelätä.

– Vaihtovuosi on syvempi raapaisu kulttuuriin kuin matkailu, siinä kun  näkee kulttuurista vain sen näkyvän osan, joka on vain jäävuoren huippu siitä kaikesta, mitä kulttuuriin kuuluu. Samalla tulee myös entistä tietoisemmaksi omasta kulttuuristaan, Nella vielä kuvailee vaihto-oppilaaksi ryhtymistä.

NELLAN BLOGIA VAIHTOVUODESTA VOIT SEURATA OSOITTEESSA: http://www.finnishgirlinrussia.blogspot.fi

Mari&Lotta